Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

"Raha ei haise" -sanonnan mahdollinen alkuperä

Tukuksi kääritty läjä euroja, joiden joukossa on 100:n ja 500:n euron seteleitä. Kuvassa on rahaa ainakin 1000 euron edestä siten, että satasen seteleitä on viisi ja oikealla yksi 500:n euron seteli."Raha ei haise", keisari kertoo

Titus Flavius Vespasianus astui hallitsemaan Rooman valtakuntaa sen jälkeen kun vähä-älyinen ja moraalisilta ominaisuuksiltaan kyseenalainne keisari Nero oli jättänyt hänelle valtaistuimen huollettavaksi. Vespasianus keksi rahastaa kansalaisiaan veloittamalla julkisten käymäläpalveluiden nauttimisesta. Vespasianus ei kuitenkaan ollut tämän käymälämaksun keksijä, sillä Nero oli sen ensimmäinen ideamaakari. Käymälämaksuista saadut rahat hän käytti valtion taloudenpidon kohentamiseen.

Vespasianuksen vessoista perittävä raha ei miellyttänyt keisarin poikaa Titoa, joka piti moista touhua sangen arvelluttavana. Vespasianus otti hyppysiinsä kolikon ja tökkäsi sen poikansa nenän eteen, pyysi poikaa haistamaan sitä ja kertomaan mille se haisee. Vespasianus kysyi pojaltaa, haisiko tuo kolikko? Titus totesi, ettei se haise sanomalla latinaksi “Pecunia non olet”.

Neron kehittämä virtsavero oli tapa rahastaa köyhiltä alemman säädyn kansalta, sillä köyhälistö virtsasi pyttyihin, josta virtsa kuljetettiin suurempiin sammioihin myytäväksi myöhemmin. Tätä virtsaa käytettiin sen ammoniakkipitoisuuden vuoksi useissa primitiivisissä kemianteollisuuden toiminnoissa. Vespasianus kehitti virtsaveron aikaisempaakin toimivammaksi tulovirraksi.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 175 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 18. joulukuuta 2009 kello 17:05. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/85.

Jorma Nattari sanoi 15. heinäkuu 2013, 14:25

Helsinki 15.7.2013

Olin vaimoni kanssa v. 1989 Loutrakissa lähellä Korinttoksen kaupunkia.
Paikka on ollut ko. kaupunkiin kuuluva sen ajan tunnettu kylpylä n.
100-300 vuotta eKr. Suomalainen opas (mukana myös kreikkalainen opas)
kertoi erään roomalaisen ylimyksen harjoittaneen n. 200 eKr liiketoimintaa,
johon kuului toiletin pito, jossa orjat pesivä asiakkaiden “alapäät” tarpeiden
jälkeen. Kun kreikkalaiset kauhistelivat tätä likaista tapaa tienata elantonsa,
oli ylimys todennut, ettei “raha haise”.

Vespasianuksen väitetään todenneen saman n. 400 vuotta myöhemmin.

Kumpi tarina pitää paikkansa vai kenties molemmat?

Jorma Nattari

Kommentoi