Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Häät ja häätavat

  • Julkaistiin 17. maaliskuuta 2010
  • Kommentoi!
  • Luettu 5208 kertaa
  • Nappelit:

Hääkakku, joka on valkoinen ja kuorrutettu rönsyilevällä kermavaahtokuvioinnilla. kakun päällä on valkoiseen morsiuspukuun sonnustautunut nainen, jonka vierellä istuu frakkiin pukeutunut mieshahmo.Kuvassa hääkakku

Nykyaikojen häissä morsiamen käsillään kantama kukkakimppu hääseremonian aikana juontaa muinaisten roomalaisten parissa kehittyneestä tavasta. Roomalaisten häissä morsian kantoi hedelmällisyyden ja uskollisuuden merkiksi yrttejä, kuten valkosipulia ja rosmariinia. Yrteillä myös ajettiin pahantahtoisia henkiä tai jumalolentoja. Yrttikimppu muuttui aikojen myötä kukiksi eikä niillä nykyisin ole muuta merkitystä kuin olla koristeena.

Naimisisissa olemista ennen on hoidettava hääseremonia kunnialla kotiin. Eri kulttuureissa häät poikkeavat toisistaan huomattavasti. Esimerkiksi monissa itämaisissa kulttuureissa morsian ei missään nimessä pukeudu valkoiseen, sillä valkoinen voi tarkoittaa surua. Länsimaissa valkoinen tarkoittaa puhtautta. Morsiamen hunnullakin on samansuuntainen merkitys. Huntujen käyttäminen muodostui yleiseksi tavaksi häissä viktoriaanisen ajan Euroopassa, jolloin valkoista huntua pidettiin vaatimattomuuden ja puhtauden merkkinä. Lisäksi valkoisen värin käyttäminen osoitti morsiamella olevan kylliksi varallisuutta hankkia vitivalkoista kangasta.

Hääseremoniassa vaihdettavat sormukset laitetaan länsimaisissa häissä vasemman käden vasempaan sormeen, nimettömään sormeen, sillä muinaiset roomalaiset arvelivat nimettömästä kulkevan rakkauden verisuonen suoraan sydämeen.

Beduiinien tyttölapset ryhtyvät kutomaan häämekkoaan jo 9-vuotiaina, jotta mekko olisi valmis parin vuoden päästä vietettäviä häitä varten. Suomalaisetkin pääsevät nauttimaan monikulttuurisuuden leviämisen ansiosta esimerkiksi nykypäivän Saudi-Arabian, Iranin ja Pakistanin alueen tavasta murhata tyttö ja hänen rakastajansa, mikäli tyttö menettää neitsyytensä ennen häitä. Yleensä tällaisissa tapauksissa tyttö murhataan miespuolisten lähisukulaisten toimesta.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 234 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 31. tammikuuta 2020 kello 18:06. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/175.

Kommentoi