Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Roomalaisia myös Pohjois-Amerikassa

Valokuva koristeellisesta roomalaisesta rakennuksesta, joka on kaiverrettu ja rakennettu suurista pylväistä, kivimuurista ja sen edessä on runsaasti kaikenlaisia yksityiskohtaisia patsaita.Valokuva Roomasta

Rooman tuhatvuotisen valtakunnan suuruus näytti itsestään uusia puolia erityisesti vuonna 1976, kun Yhdysvaltojen Teksasista kaivettiin esiin sellaisia rahakolikoita, jotka ovat yli tuhannen vuoden ikäisiä. Ilmeisesti Kolumbus ei ollut ensimmäinen länsimaalainen, joka löysi tiensä Amerikkaan. Uudesta maailmasta on nimittäin löydetty roomalaisia rahoja sisältäviä kätköjä myös Mainesta ja Venezuelasta. Rahat ovat mahdollisesti matkanneet Pohjolasta viikinkien mukana, tai jotakin muuta meille vielä tuntematonta reittiä pitkin.

Rooman valtakunnan aikana rakennettuja esineitä on löydetty Pohjois-Amerikasta vuosien mittaan runsaasti. Teksasista löydetyt kolikot ovat noin vuodelta 800 Anno Domine. Alabamassa sijaitsevasta pikkukylästä löydettiin vuonna 1957 yksi roomalainen kolikko. Kolikon löysi pikkupoika. Kolikon lyöntivuosi on 490 AD. Myös Rooman keisari Neron profiilia kantavia drakhmoja on löydetty Oklahomasta. Roomalaisten vahasta ja puusta valmistama nukke löytyi Meksikon Chichén Itzásta. Nukessa on roomalaista kirjoitusta. Lisäksi vuonna 1886 Teksasin Galvestonin poukamast löytyi roomalaisen mallin mukaan rakennetun laivanrähjän jäännökset.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 167 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 11. marraskuuta 2009 kello 00:12. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/47.

Kommentoi