Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Nippelitietoa aiheesta musiikki

Tällä sivulla listataan kaikki aiheeseen musiikki liittyvä nippelitieto.

Rahapelaamisen suosio Suomessa

Elämme eräänlaista teknisen vallankumouksen aikaa. Siinä missä ennen puhuttiin asioihin vihkiytyneistä nörteistä, nykypäivänä tietokoneen sekä mobiililaitteiden käyttäminen on jo valtavirtaa. Lähestulkoon jokaisella murrosikäisestä vaariin on paitsi oma kännykkä, myös kannettava tietokone. Samalla kun tekniikka on pienentynyt, on se muuttunut trendikkäämmäksi ja tavoittanut suuremman käyttäjäkunnan. Nettiin pääsevät laitteet eivät enää näytä siltä, että niiden käyttäminen olisi hankalaa, vaan siltä, että ne on suunnattu kaikille sukupuolesta ja ikäluokasta riippumatta. Ja niinhän ne onkin.

Lue kokonaan…

9 fantastista faktaa oopperasta!

Oopperalava, joka avoimena ja sen edessä himmennetty yleisön penkkirivistöjen alue. Esiintymislavalla spottivaloja katossa.Kuvassa esiintymislava

Ooppera on saanut nimensä latinankielisestä sanasta opus, joka tarkoittaa jotakin työtä, luomusta tai tekelettä. Samaa latinankielistä sanaa saatetaan käyttää muissakin yhteyksissä, kuten esimerkiksi kun kehutaan vaikkapa muusikon usan huipennukseksi koettua äänitettä, voidaan todeta sen olleen opus magnum. Oopperan harjoittamisen alkuaikoina vielä uutena taiteenmuotona koettu asia ei aina saanut yleisöltä arvoistaan vastaanottoa. Senpä takia joskus oopperasäveltäjät Euroopassa palkkasivat yleisön sekaan ihmisiä taputtamaan, tai vaihtoehtoisesti koettuaan menettävänsä tilauksia kilpailevan säveltäjän vuoksi, buuaamaan kilpailijan töille. Tämän alustuksen valottamana seuraa yhdeksän faktaa ooperasta.

Lue kokonaan…

Elviksen isä oli kriminaali

Puinen akustinen kitara, jonka kaikukopan päällä kieliä siistissä rivissä tasaisin välein. Kaikukopan suuaukkoa ympäröi koristeellinen kuvio.Elvis Presleyn isä ei rokannut

Yhdysvaltalainen suuren luokan nuorisoidoli Elvis Presley syntyi vuonna 1935. Kun Elvis oli vasta kolmen vuoden ikäinen, Elviksen isä Vernon Presley tuomittiin vankilaan väärennyksestä. Mies oli syyllistynyt maksuvälinepetokseen muuttamalla pomonsa antaman palkkashekin summan kolmesta dollarista kahdeksaan dollariin. Viiden dollarin suuruisesta petoksesta tuomittu mies joutui vankeuteen kolmeksi vuodeksi. Hän pääsi ehdonalaiseen jo kahdeksan kuukauden päästä.

Lue kokonaan…

Japanilaiset keksivät karaoken

Valokuva mustasta karaokemikrofonista, jota käytetään karaokelaulamiseen. Karaokemikin runko on musta ja pelkistetty ja sen mikrofoniosa on mustaisen ritilän suojaama.Suomessa myös Hevikaraoke

Hevimusiikin luvatussa maassa, täällä Suomessa, on kasvavana villityksenä hevimusiikin laulaminen karaokessa. Tätä tarkoitusta varten onkin kehitetty Hevikaraoke, jossa lauletaan vain metallimusiikkia soittavien bändien biisejä. Tällaisia erikoistuneita karaokeiltoja vietetään useilla eri paikkakunnilla Suomessa. Alunperin karaoke on kuitenkin Japanista. Väitetysti ensimmäisen karaokelaitteen kehitti japanilainen muusikko Daisuke Inoue vuonna 1971. Tämä amatöörilaulajien harrastus levisi Japanista 1980-luvulla Aasiaan ja sieltä muualle maailmaan.

Lue kokonaan…

Mikä on 27 Club?

Hautausmaa, jossa pari koristeellista hautakuvia ja hautaristi. Kuvassa taustalla näkyy pilvistä hämärtyvää taivasta. Hautakivien juuressa lyhyeksi leikattu vihreä nurmikko.Kuvassa klubilaisia

27 Club tunnetaan myös nimityksellä Forever 27 Club. Nimitys juontaa juurensa populaarikulttuuri-ilmiöön, jossa huomattiin kuinka tunnettuja ja vaikutusvaltaisia muusikkoja siirtyy ajasta iäisyyteen juuri 27 ikävuoden aikana. Näitä klubiin liittyneitä jäseniä ovat muun muassa Janis Joplin, Jim Morrison, Jimi Hendrix ja Curt Cobain. He kaikki menettivät henkensä 27-vuotiaina. Muita samaan kastiin kuuluvia pelimanneja ovat Brian Jones Rolling Stonesin riveistä ja countrylaulaja Hank Williams, sekä bluesia ikänsä soittanut Robert Johnson.

Lue kokonaan…

Van Halenin keikkasopimuksesta

Valokuva kitaristin mustasta siluetista hyvin voimakkaasti tummansiniseksi värjättyä hämärää taustaa vasten. Kitaristi on vasemmalla soitellen kummallakin kädellä instrumenttiaan.Karkkipykälä keikkasopimukseen

Rokkibändi Van Halen on kehittänyt omalaatuisen tavan selvittää, onko keikkapaikan järjestelyt tehty yhtyeen toiveiden mukaan ja myös, että onko keikkajärjestelyssä toinen osapuoli todella edes lukenut sopimuspaperin läpikotaisin. Van Halen nimittäin keksi ympätä keikkasopimukseensa vaatimuksen, että yhtyeelle on tuotava kulhollinen M&M-karamelleja. Karamellien seasta on poimittava kaikki ruskeat karkit pois ja jos yksikin ruskea karamelli on mukana, Van Halen voi purkaa keikkasopimuksen.

Lue kokonaan…

Green Day -bändin nimen synty

Abstrakteja punertavia valoja, jotka tuikkivat toinen toistaan punertavampina ja vaaleampina. Osa valoista on toistensa päällä. Vasemmalla näkyy hieman mustaa tustaa.Bändin nimi syntyi pöllyssä

Yhdysvalloista kotoisin oleva kevyttä punkrockia soittava Green Day sai joidenkin varmistamattomien tietojen mukaan nimensä siitä, kun yhtyeen jäsenet eräänä päivänä “hengailivat” keskenään ja viettivät laatuaikaa polttaen huumausaineeksi luokiteltua ainetta, jonka savua yhtyeen silloiset jäsenet sisäänhengittivät päihtymistarkoituksessa. Tätä lorvimista ja sekavan olotilan kehittämistä ryhmä ryhtyi kutsumaan termillä vihreä päivä, josta olisi sitten bänditoimintaakin varten saatu juonnettua nimi.

Lue kokonaan…

Mistä flyygeli tulee?

Vanhoja kellastuvia pianon tai flyygelin koskettimia vieri vieressä siten, että kellastuvien koskettimien seassa mustia koskettimia.Flügel on suomeksi siipi

Pianosoitin flyygeli on saanut nimensä alunperin saksankielisestä sanasta Flügel, joka tarkoittaa siipeä. Flyygelin yläkansi on avattava ja se on muotoiltu sellaiseksi, että se muistuttaa etäisesti linnun siipeä. Se, missä asennossa “siipi” on, vaikuttaa flyygelin sointivoimaa. Kannen alle on sijoitettu soittimen kielet ja muut soittokoneet. Flyygeli on tavallista pianoa pinta-alaltaan suurempi, sillä sen koneisto on käännetty nurinniskoin. Tavallisessa pianossa on soitinkoneisto pystyasennossa.

Lue kokonaan…

Norja lauloi Euroviisuissa sähkövoimasta

Vanhanaikainen rautainen mikrofoni spottivalon edessä. Kuvassa näkyy mikrofonin takana punaista näyttämäverhoa, joka on spottivalon valokeilassa punertava ja muuten musta.Lordi toi Suomelle lopulta voiton

Norjan väki lähetti vuonna 1980 Euroviisuihin sellaisen laulun, joka käsitteli vesivoimalan rakentamista. Norjalaisille ei tullut silloin voittoa, mutta heikäläiset saivat ansaitsemaansa huomiota nyt viimekertaisen Eurovision-kilpailun yhteydessä, kun Alexander Rybak vihdoin kävi pokkaamassa heikäläisille pisteitä voittoon oikeuttavan määrän. Norjan viisubiisi vuonna 1980 sai Skandinaviassa kritiikkiä erityisesti suomalaisilta vuonna 1982 laulun muodossa. Suomi nimittäin osallistui tuolloin Euroviisuihin sellaisella laululla kuin “Nuku pommiin”. Ilmeisesti pelättiin pommien putoilevan niskaan.

Lue kokonaan…