Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Nippelitietoa aiheesta elokuva

Tällä sivulla listataan kaikki aiheeseen elokuva liittyvä nippelitieto.

Suomen Jediyhdistys Ry

”Jedien valonvoimanvaltiaiden, valonkantajien veljeskunta”, julistetaan suurin kirjaimin Suomen Jediyhdistys Ry:n nettisivuilla. Kyseessä on todellinen, vuonna 2001 rekisteröity yhdistys. Se toimii Keravalta käsin ja sitä johtaa jedien suurmestari Kars Skywalker. Hänestä tehtiin kesällä 2016 uutisjuttu Helsingin Uutisiin. Jutun yhteydessä paljastettiin, ettei Kars halua esiintyä julkisesti maallisella nimellään turvallisuussyistä.

Lue kokonaan…

Nippelitietoa elokuvista

Donald Duckin kivi Hollywoodin Walk of Famessa. Donald Duckin nimi kirjoitettu kullankeltaisin kirjaimin punertavan tähden sisään. Tähti on viisisakarainen ja sen keskellä musta symboli, joka muistuttaa vanhanaikaista elokuvakameraa.Kuvassa Aku Ankan kivi

Syystä tai toisesta useimmat Hollywood-elokuvien kuvaustöiden aikana sattuvat onnettomuudet, vaivat ja ilmiöt, tapahtuvat yleensä kauhuelokuvien valmistamisen yhteydessä. Onnettomuuksia ja muuta kauheaa on tapahtunut mielin määrin erityisesti kuvattaessa Rosemaryn painajaista, Poltergeistiä, Manaajaa ja Ennustus-elokuvaa. Elokuvien kuvaustöiden aikana on joskus menty äärimmäisyyksiin pyrittäessä luomaan tunnelmaa ja tarpeita mahdollisimman hyvin vastaava näyttelijäsuoritus. Yksi äärimmäisistä tempauksista koettiin Alien-elokuvan kuvaustöissä vuonna 1986, kun ohjaaja Ridley Scott antoi apumiesten nakella näyttelijöiden päälle teurastamolta haettuja eläinten jätepaloja, jotta näyttelijöiden kauhunhuudahdukset kuulostaisivat aidoilta.

Lue kokonaan…

Nippelitietoa Star Trekistä

Valokuva filmikelasta, jossa filminauhaa purkautunut. Nauha on punertavaa ja kelan kohdalta mustaa. Kuvan tausta on valkoinen. Filmikela muovia.Star Trek -jaksoja 726 kpl

Pitkäikäinen tieteissarja Star Trek sisältää yhteensä kuusi eri sarjaa, joista kertyy yhteensä 726 jaksoa. Star Trekin jaksoja ja niiden elokuvia fanittavia henkilöitä kutsutaan joskus trekkereiksi. Tuorein Star Trek -tuoteperheen elokuva on vuonna 2009 julkaistu Reboot. Se on järjestyksessä 11. elokuva. Se on myös menestynein Star Trekin elokuvista, sillä vuolaita ylistysvirsiä osakseen saanut sci-fi-leffa on kerännyt enemmän lipputuloja kuin kaikki aikaisemmat Star Trek -elokuvat aikaisemmin.

Lue kokonaan…

Vampyyrit

Valokuva valkosipulin kynsikkäistä, joita valkoista taustaa vasten useita kappaleita. Valkosipuli on vaaleaa ja osittain punertavaa.Kuvassa valkosipulia

Vampyyrit ja zombit ovat molemmat fiktiivisiä olentoja, epäkuolleita. Niiden välillä on runsaasti eroavaisuuksia. Zombeilla kuvitellaan usein olevan vampyyreja alhaisempi älykkyysosamäärä, ne pitävät aivoista ja lihasta veren sijaan, eivät välttämättä pelkää päivänvaloa ja ne liikkuvatkin vampyyreja köykäisemmin johtuen zombien omista mätänevistä lihaksista. Vampyyrien ei usein kuvitella syystä tai toisesta voivan astella kirkkorakennuksiin eivätkä ne tykkää valkosipulista.

Lue kokonaan…

Valomiekkojen värit Tähtien sodassa

Valokuva Tähtien sodassa esiintyvästä Tie-hävittäjästä. Hävittäjä on harmaa ja siinä on sivuilla käyrät siivekkeet kuin evät ikään. Hävittäjän keskellä on pallomainen hytti pilotille.Kuvassa Tie-hävittäjä

George Lucasin Tähtien sota -elokuvasarjassa esiintyi alkuaikoina, siis niiden vanhimmissa jaksoissa, vain kahdenlaisia värejä valomiekkailukohtauksissa. Valomiekat olivat väreiltään sinisiä ja punaisia. Nämä väritykset oli jaoteltu vieläpä niin, että punaiset värit kuuluivat “pahiksille”, eli esimerkiksi Darth Vaderille ja vastaavasti jedien miekat olivat sinisiä. Tämä tilanne muuttui huomattavasti alkuperäisen trilogian viimeisen osan, Jedin paluu -elokuvan, ilmestyttyä ja tutustutettua katsojansa vihreisiin valomiekkoihin. Vihreä valomiekka esiteltiin siksi, ettei sininen väri olisi noussut kyllin hyvin taustasta esiin sinisen Tattoine-planeetan miekkailukohtauksissa.

Lue kokonaan…

Dirty Harry -päänäyttelijäksi viimeinen vaihtoehto

Valokuva muovisesta ja mustasta videokamerasta, joka on sivuttain. Kameran vasemmalla puolella linssi ja mikrofoni, oikealla olkapehmuste ja kantokahva.Clint Eastwoodista tuli Harry

Vuonna 1971 kuvatun Dirty Harry -elokuvan, jolla on suomenkielinen nimi Likainen Harry, päänäyttelijäksi valittiin kuin viimeiseksi vaihtoehdoksi nykypäivänä elokuvaohjaajan hommiakin tehnyt Clint Eastwood. Eastwood valittiin näyttelemään Dirty Harry -hahmoa sen jälkeen kun ensisijaiset vaihtoehdot oli käytetty loppuun huonoin tuloksin. Elokuvaan maaniteltiin alunperin päänäyttelijän tointa hoitamaan itse Frank Sinatraa, mutta mies kieltäytyi. Niin kieltäytyivät useat muutkin.

Lue kokonaan…

Brad Pitt hajotutti hampaitaan

Ihmisen nahaton ja kudokseton kallo kalpeana ja lähes vitivalkoisena. Kallo on mustaa taustaa vasten ja sillä on kaikki hampaat tallella molemmissa leuoissa.Kuvan kallo ei liity tapaukseen

Yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä Brad Pitt otti yhdessä kanssanäyttelijänsä Edward Nortonin kanssa vuoden 1998 alussa oppitunteja nyrkkeilyn, teakwondon ja saippuan tekemisen saralta halutessaan näyttää uskottavalta toimintaelokuvassa Fight Club. Tappeluista ja harhautuneesta mielestä juonikuvioita tarjoava menestyselokuva sai Pittin vapaaehtoisesti hakeutumaan hammaslääkärin vastaanotolle sen takia, kun hän uskoi suorien hammasrivistöjensä syövän roolihahmonsa uskottavuutta elokuvaproduktiossa.

Lue kokonaan…

Spede keksi mäkihyppylingon

Ylöspäin osoittava osittain kolmiulotteiseksi piirretty nuoli. Nuoli on valkoista taustaa vasten ja se nousee asteittain aina välin ylöspäin.Spedelinkoa valmistetaan edelleen

Pertti Olavi Pasanen, eli tutummin Spede, jätti vuonna 1978 patenttihakemuksen innovaatiolleen, jonka avulla mäkihyppääjiä voidaan lingota vauhtiin ilman hyppytornin apua. Tämä Speden keksintö esitettiin myös Speden elokuvaproduktiossa Professori Uuno D.G. Turhapuro. Tämän keksinnön nimi on mäkihyppylinko, mutta se tunnetaan myös nimellä spedelinko.

Lue kokonaan…

Mikki Hiiri oli alunperin Mortimer Mouse

Maailman kaikki maanosat mustalla värillä ja hyvin yksityiskohtaisina piirroksina valkoista taustaa vasten. Kartassa suuria mustia läiskiä ovat Pohjois- ja Etelä-Amerikka, Intia, Venäjä ja napa-alueet.Mikki on maailman kuuluisin hiiri

Erityisesti lastenelokuvia vuosikymmenten ajan ahkerasti tuottanut elokuvayhtiö The Walt Disney Company perustettiin vuonna 1923. Sen perustanut Walter “Walt” Disney keksi neljä vuotta sitten lähteä tekemään animaatioelokuvaa sellaisesta hauskasta hiirestä kuin Mortimer Mouse. Aika synkältä kuulostava nimi hiirelle, eikö? Hiiren nimi muutettiinkin Walt Disneyn vaimon, Lillian Disneyn myötävaikutuksella myöhemmin muotoon Mickey Mouse. Siitäpä käännettiin sitten myöhemmin suomenkielinen versio: Mikki Hiiri.

Lue kokonaan…

Arnold Schwarzenegger tienasi 700 sanasta 15 miljoonaa

Suuri läjä erivärisiä kolikkoja. Osa kolikoista on kiiltäviä, osa tummia ja niiden seassa pari punertavaa pienempää kuparikolikkoa. Kolikot eivät ole suomalaisia rahoja.10 milj. euroa 700:sta sanasta

Tällä hetkellä Yhdysvaltojen Kalifornian kuvernöörinä toimiva Arnold Schwarzenegger tienasi aikoinaan elokuvassa Terminator 2 — Judgement Day näyttelemisestä yhteensä 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, eli se on tällä hetkellä valuuttakurssien mukaan noin 10 000 000 euroa. Ikääntyvä näyttelijä tahkosi suorituksellaan käytännössä tuhansia euroja jokaisesta suustaan päästämästään sanasta. Miehen sanottua lauseen verran vuorosanojaan, hän tienasi enemmän kuin kokopäivätyössä oleva keskivertosuomalainen vuodessa.

Lue kokonaan…