Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Intia

Valokuva Intian puoleisesta Himalajasta. Vuoriston huiput ovat valkoisen lumen peittämiä. Vuorten taustalla sininen pilvetön taivas, mutta vuorenrinteellä vaaleaa sumua tai utua.Kuvassa Intian Himalaja

Intia on maailman seitsemänneksi laajn maa. Se on samalla maailman toiseksi väkirikkain maa ja maailman suurin demokratia. Intia pitää kärkisijaa myös murhien määrässä, sillä vuositasolla intialaiset murhaavat toisiaan 32 000 kertaa. Venäjällä murhia tehdään maailman toiseksi eniten, eli noin 29 000 kertaa. Yli miljoona intialaista on miljonäärejä, mutta valtaosa intialaisista tienaa alle euron päivässä. Kolmasosa intialaisista elää köyhyysrajan alapuolella.

Monissa paikoissa Intiaa vaimo ei sano koskaan miehensä nimeä ääneen, sillä sitä pidetään epäkohteliaana. Nimen sijaan vaimo puhuttelee miestään aviomiehenä tai lastensa isänä. Naiset syövät usein ruokaa vasta sen jälkeen kun muut ovat ruokailleet. Valtaosa intialaisista syö oikealla kädellä, sillä sitä pidetään kohteliaana tapana. Kohteliaisuuden lisäksi tapa saattaa liittyä hygieenisyyteen. Monet intialaiset kun katsovat vessapaperin olevan kuvottava keksintö ja pyyhkivät mieluummin takapuolensa vasemmalla kädellään.

Intialaisessa Khajurahon temppelissä esitetään yksityiskohtaisia kaiverruksia erinäisistä sukupuoliyhteyttä kuvaavista tapahtumista. Monissa kaiverruksissa intialaiset näyttävät lempivän eläimiäkin.

Intiassa on kuusi vuodenaikaa. Kesän, syksyn, talven ja kevään lisäksi Intiassa on kesäajan sadekausi ja talven sadekausi.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 194 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 20. maaliskuuta 2010 kello 04:04. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/177.

Kommentoi