Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Vatikaanin Sveitsiläiskaarti

Kaksi Sveitsiläiskaartiin kuuluvaa miestä vartioimassa suurta portti tai holvikaarta. Kuvassa värimaailma on hieman kylmänsiniseen taipuva. Sveitsiläiskaartilaisilla on punaista ja keltaista ja sinistä väriä vaatteissaan.Kuvassa Sveitsiläiskaartilaisia

Vatikaanissa toimiva Sveitsiläiskaarti on vartioinut paavin henkeä jo yli 500 vuoden ajan. Sveitsiläiskaarti käyttää näinäkin päivinä taitelija ja keksijä Michelangelon 16. vuosisadan alussa suunnittelemaksi kutsuttua univormua. Sotilaspuku ei ole itse asiassa Michelangelon käsialaa, vaan se on Raffaellon avustuksella kehitetty renesanssiajan silloin trendivillityksen mukainen puku. Puku on kolmivärinen ja sen mukana sotilaat käyttävät valkoisia hansikkaita, sekä joko mustaa barettia tai juhlatilaisuuksissa teräskypärää.

Sveitsiläiskaarti on vartioinut Vatikaanivaltiota jo vuodesta 1506 lähtien. Sveitsiläiset palkkasoturit ovat olleet paavin leivissä vuosisatojen ajan sen takia, että nämä vartijat ovat aina osoittaneet olevansa luottamuksen arvoisia. 18. vuosisadalla sveitsiläisiä palkkasotureita, sveitsiläiskaarteja, käytettiin muissakin Euroopan alueen hoveissa. Näinä päivinä vain Vatikaanivaltio käyttää kaartin tukea paavin hengen suojelemisessa.

Kaartin jäseneksi pääsevän henkilön on oltava mies, katolilainen, naimaton ja hänellä on oltava Sveitsin kansallisuus. Hänen on lisäksi oltava käynyt Sveitsissä armeijakoulutuksen ja hänellä on oltava moitteeton henkilöhistoria. Kaartiin hakevalta henkilöltä odotetaan lisäksi ammatillista kouolutusta ja ikää vähintään 19 ja enintään 30 vuotta. Kaartilaisen on oltava vähintään 174 senttimetriä pitkä.

Sveitsiläiskaartilainen käyttää aseistuksenaan hilparia, joka on parimetrinen kirveen ja pistokeihään yhdistelmä. Sen lisäksi kaartilaiset käyttävät ei-seremoniallisissa tilaisuuksissa pistooleita, konetuliaseita ja rynnäkkökiväärejä varsinaisissa suojelutehtävissä. Kaartilaiset koulutetaan myös lähikontaktilajeihin nimenomaan arvohenkilöiden suojaustehtäviä varten.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 245 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 29. joulukuuta 2009 kello 03:03. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/96.

Kommentoi