Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Suomen Jediyhdistys Ry

”Jedien valonvoimanvaltiaiden, valonkantajien veljeskunta”, julistetaan suurin kirjaimin Suomen Jediyhdistys Ry:n nettisivuilla. Kyseessä on todellinen, vuonna 2001 rekisteröity yhdistys. Se toimii Keravalta käsin ja sitä johtaa jedien suurmestari Kars Skywalker. Hänestä tehtiin kesällä 2016 uutisjuttu Helsingin Uutisiin. Jutun yhteydessä paljastettiin, ettei Kars halua esiintyä julkisesti maallisella nimellään turvallisuussyistä.

Jedilain mukaan jedin tien valinneen tahon on tiedettävä, kuinka tiukkaa ja kurinalaista elämää on siitä lähtien noudatettava. Sen tien valitsijan kutsumuksen on oltava oikeuden, kunnian, rauhan ja maapallon valon kantaminen.

Uutisen julkaisemisen aikaan yhdistyksellä oli 24 jedimestaria, saman verran jediritareita, sekä 86 padawan-kokelasta. Padawanin koulutuksen voi yhdistyksen mukaan aloittaa kun on täyttänyt 18 vuotta.

Suomen lain mukaan alle 18 vuotias henkilö on alaikäinen, eli vajaavaltainen, mutta vajaavaltaiseksi voidaan julistaa myös täysi-ikäinen henkilö. Täysi-ikäiselle voidaan määrätä edunvalvoja, joka huolehtii siitä, että hänelle järjestetään tarpeellinen hoito, huolenpito ja kuntoutus. Täysivaltainen täysi-ikäinen henkilö saa esimerkiksi ostaa alkoholipitoisia juomia, avata oman casino-pelaajatilin ja luoda sitovia sopimuksia. Nippelitieto.comin tiedossa ei ole, että Kars Skywalkerilla kaikesta huolimatta olisi edunvalvoja.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 191 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 07. marraskuuta 2022 kello 15:03. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/227.

Kommentoi