Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Peruukit

Pitkähiuksisen naisen tummanruskea peruukki, jossa on muutamia vaaleampia hiussuortuvia. Peruukki on kuvattu takaapäin.Kuvassa naisen peruukki

Ihmissuku on ajoittain suosinut karvattomuutta ja toisaalta karvaisuutta. Päässä olevia karvoja on pyritty korostamaan vuosituhansien ajan. Muinaiset egyptiläiset kuningattaret ja nykypäivän Britannian raastuvan työntekijät suosivat peruukkeja. Usein peruukin käyttäminen on vain halua koristautua ja näyttää tyylikkäältä, mutta joskus peruukkia käytetään haluttaessa osoittaa olevan osa yhteisöä tai organisaatiota, kuten esimerkiksi aikaisemmin mainittujen englantilaisten juristien ja tuomareiden kohdalla on.

Monissa egyptiläisissä esineissä ja seinämaalauksissa näytetään peruukkien olleen sangen yleisiä käyttöesineitä. Monet egyptiläiset pitivät helpoimpana ajella pään karvat pois, koska hiusten pitäminen puhtaana ja täivapaana oli hankalaa helteisessä ympäristössä. Monet egyptiläiset pitivät kaljuna olemisen rumana, joten pappeja ja työmiehiä lukuunottamatta monet pitivät peruukkeja.

Egyptiläisten peruukkikulttuuri osoitti yksilöiden kuulumisen tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Ylemmän luokan naisilal saattoi olla useita suuria, koristeellisia peruukkeja. Arvokkaimmat peruukeista valmistettiin ihmisten hiuskarviosta, mutta niitä valmistettiin myös villasta ja palmunlehtien kuiduista, tai joskus myös puhtaasta hopeasta. Peruukit saatettiin värjätä tummanruskean lisäksi punaiseksi, siniseksi ja vihreäksi.

Muinaisessa Kreikassa luonnollisia hiuskarvoja pidettiin lähes pyhinä. Siltikin peruukit olivat yleisiä. Esimerkiksi kartagolainen kenraali Hannibal käytti kahdenlaisia peruukkeja; ensimmäistä näyttääkseen tyylikkäältä ja toista naamioidakseen itsensä taistelutilanteissa. Kreikkalaiset näyttelijät suosivat peruukkeja ja käyttivät niitä halutessaan näyttää yleisölle minkälaisia olivat roolihahmon luonteenpiirteet.

Roomalaisten hiukset pidettiin päässä ennen imperiumin syntyä, joten esimerkiksi varhaiset Rooman naiset pitivät hiuksia pyhinä. Hiusten peseminen ja niiden leikkaaminen suoritettiin seremoniallisesti. Vasta imperiumin syntymisen myötä hiuksia ryhdyttiin ajelemaan urakalla. Julius Gaius Caesar käytti usein peruukkia peittääkseen kaljuuntuvan päänsä. Keisaritar Messalina suosi keltaisia peruukkeja erityisesti yöllisillä vierailuillaan bordelleissa.

Viimeisin peruukkivillitys koettiin vuonna 1946 Beatles-bändin suosion noustessa. Monet ihmiset halusivat hiustensa näyttävän Beatlesin jäsenten hiuksilta. Jo aikaisempina vuosisatoina ilmennyt peruukkivarkausten määrä kasvoi 1960-luvulla.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 321 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 08. huhtikuuta 2010 kello 00:12. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/195.

Kommentoi