Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Maailman suurin jäävuori

Suuri jäävuori tyynellä meren pinnalla kellumassa. Jäävuoren huippu on pyramidinmuotoinen. Vuoren vierustalla olevilla vesialueilla on paljon pieniä lintuja. Vedessä heijastuu vuoren profiili.Palasia edelleen liikenteessä

Maailman suurin jäävuori oli niin suuri, että se sai itselleen oman nimen. Etelämantereelta vuonna 2000 irronnut jättimäinen lohkare oli pinta-alaltaan suurempi kuin Jamaika. Jäävuori oli 335 kilometriä pitkä ja 97 kilometriä leveä. Vuori oli kuin suuri tikku, joka risteili vuosikymmenen ajan eri puolilla maailmaa. Jäävuoren nimeksi annettiin Jäävuori B-15. Tämä mantereelta lohjennut jätti johti siihen, että Etelämantereen kartat piti piirtää uudelleen.

Maailman suurin jäävuori lohkesi maaliskuussa 2000 Etelänavan reuna-alueelta. B-15 lohkesi sen jälkeen pienemmiksi palasiksi siten, että ensimmäisen kerran se menetti pinta-alaansa vuonna 2002, sitten vuoden 2002 ja 2003 puolella. Jäävuorijättiläinen on jatkanut hajoamistaan. Marraskuussa 2006 jäävuoren suuria kappaleita nähtiin Uuden-Seelannin rannikkoseudulla ja osia kellui meressä nini, että suurimmat palaset olivat 34 metriä merenpinnan yläpuolella.

Joidenkin lähteiden mukaan B-15 olisi aiheuttanut Etelämantereella maaliskuussa 2000 miljoonien pingviinien kuoleman, koska eläimet eivät olisi päässeet avoimelle merelle hakemaan ruokaa satojen kilometrien pituisen esteen takia.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 173 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 07. marraskuuta 2009 kello 23:11. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/37.

Kommentoi