Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Ketsuppi oli kastiketta

Punainen tomaatti, jossa vihreä kuivuneista lehdistä muodostunut kanta. Tomaatti on kirkkaanpunainen ja se nököttää yksin tummanharmaata taustaa vasten. Kuvan laidat ovat tummemmat kuin keskiosa.Nykyketsupin raaka-aine

Näinä päivinä ranskalaisten perunoiden ja muiden ruokien ohessa maisteena tarjottava ketsuppi oli alunperin aivan muusta kuin tomaatista valmistettu kastike. Ketsuppikastike valmistettiin alunperin jauhetuista sienistä, kalasta, mausteista ja yrteistä. Satoja vuosia sitten ketsuppi sanana tarkoitti yleisellä tasolla jotakin kastiketta, jossa saatettiin käyttää edellä mainittujen aineiden ohessa mustikoita, ostereita, pähkinöitä, greippiä ja sitruunaa. Näinäkin päivinä esimerkiksi Iso-Britanniassa myydään ketsuppina sienistä valmistettua kastiketta. Filippiineillä on yleinen ketsuppikastike sellainen, jossa tomaatti on korvattu banaanilla.

Nykypäivän tomaattiketsuppi on suosittu mauste ranskalaisissa perunoissa, hot dogeissa, hampurilaisisa ja grillatussa tai paistetussa lihassa. Ketsuppi on myös ainesosa useiden kastikkeiden valmistuksessa. Nykypäivän tomaattiketsuppikastike keksittiin vuonna 1801 Sandy Addisonin toimesta. Ketsupin reseptiä kehitettiin vuonna 1812 ja jälleen vuonna 1824. Ketsupista muodostui Yhdysvalloissa hittituote 1800-luvulla. Viimeisin mullistus tomaattiketsuppirintamalla koettiin lokakuussa 2000, kun ketsuppiyritys Heinz tutustutti asiakaskuntansa värillisiin ketsuppeihin, joiden vaihtoehtoina oli vihreä, purppura, oranssi, vaaleanpunainen ja sininen vaihtoehto. Tällainen värikirjo ei uponnut asiakaskuntaan, joten tammikuussa 2006 niiden valmistus lopetettiin.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 168 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 13. tammikuuta 2010 kello 18:06. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/112.

Kommentoi