Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Hai

Valokuva sinertävässä vedessä uivasta harmaasta tylppänokkaisesta haikalasta. Hailla suuri suu, joka kiinni. Hain selkäevät pystössä.Kuvassa hai

Hait ovat ainakin 400 miljoonaa vuosia sitten alkunsa saanut merieläinlaji. Haita oli olemassa satoja miljoonia vuosia ennen ensimmäisiä dinosauruksia. Vuosituhansien aikana hait ovat muuttuneet verrattaen vähän kun katsotaan esimerkiksi ihmissuvun kehitystä samalla aikavälillä. Hait ja ihmiset ovat olleet tekemisissä siitä asti kun ihmissuvun jäseniä on käynyt merissä kalastamassa. Ensimmäinen kirjallinen merkintä hain hyökkäyksestä on Herodotukselta, joka kertoo persialaisen laivaston haaksirikkoutuneiden merimiesten joutuneen hirviölauman kynsiin noin 2400 vuotta sitten.

Naisten on syytä pysyä kuukautisten aikana haiden elinalueiden ulkopuolella, sillä joidenkin tiedemiesten mukaan veri houkuttelee haita. Kun haikala syö ruokaa, se saattaa joskus nielaista syömäkelvotontakin tavaraa, kuten säilyketölkin, se ei voi muuta kuin oksentaa kirjaimellisesti vatsalaukkunsa suusta ulos nurinkurin ja sen jälkeen vetää lihaksilla vatsansa jälleen sisään. Omituisimpia ruokavalioita hailla ovat rummut, viinipullot, kengät, tuolit, hevosen puolikas, torpedo ja naularasia.

Ihmiset ovat ennen hiekkapaperin käyttämistä hyödyntäneet haiden karheapintaista nahkaa hioessaan puuta. Japanilaiset soturit saattoivat ajoittain käyttää karheaa hainnahkaa miekkojen käsisijoissa, sillä se estää miekan lipsahtamisen kädestä. Ihmisten ja haiden välinen suhde sai kolauksen vuonna 1975, kun Tappajahai-elokuva julkaistiin. Elokuvan ilmestyttyä haita tapettiin sukupuuton partaalle. Tappajai-elokuvan taustalta löytyvän samannimisen kirjan kirjotitanut Peter Benchley oli itse haiden suojelemisen kannalla. Steven Spielbergin ohjaama elokuva esittää hait epärealistisella tavalla verenhimoisina ja mielipuolisina tappokoneina.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Petri I. julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 229 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 11. maaliskuuta 2010 kello 19:07. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on http://www.nippelitieto.com/169.

    Kommentoi