Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

Cheerleaderit olivat alunperin miehiä

Kaksi lenkkitossua vitivalkoista taustaa vasten siten, että toinen tossuista on toisen kengän päällä. Kummassakaan tossussa ei ole kengännauhoja. Kengät ovat valkoiset, mutta niiden yläosat tummansinisestä kankaasta.Cheerleading keksittiin vuonna 1898

Cheerleading, eli kannustaminen tanssimalla ja huutelemalla urheilijoille, keksittiin Yhdysvalloissa sata vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa urheilutapahtumassa kannustettiin oman joukkueen pelaajia systemaattisella cheerleading-toiminnalla vuoden 1898 puolella, kun Minnesotan yliopiston oppilas kävi huutelemassa omalaatuista virttään jalkapallo-ottelussa. Pian tapahtuneen jälkeen yliopisto päätti värvätä vakituisiksi “huutelijoiksi” kuusi miespuolista opiskelijaa. Nykypäivänäkin Minnesotan cheerleading-joukkue käyttää samaa huutoa. Vain huutelijoiden sukupuoli on vaihtunut, sillä näinä päivinä cheerleaderit ovat yleensä aina naisia.

Alunperin cheerleaderit olivat siis yksinomaan miehiä. Tilanne muuttui parikymmentä vuotta myöhemmin, kun naisia ryhtyi urheilutapahtumissa hoitamaan sivustaseuraajan osan sijaan myös joukkueiden kannustamista. Nykypäivänä naissukupuolta edustavia cheerleadereita on 97% kaikista sellaisista.

Vuonna 1898 cheerleading oli vielä alkutekijöissään. Silloin Minnesotan yliopistossa opiskellut Johnny Campbell huuteli pelureille kentällä, että “Rah, Rah, Rah! Sku-u-mar, Hoo-Rah! Hoo-Rah! Varsity! Varsity! Varsity, Minn-e-So-Tah!”, joka sai taatusti tuohon aikaan hämmennystä jos jonkinlaista. Nykypäivän cheerleading-toimintaan sisältyy urheilullisten liikkeiden tekeminen, megafonit ja huiskat sun muut. Cheerleadingin huippumaihin Yhdysvaltojen ohella kuuluu myös Suomi. Vasta vuonna 1995 toimintansa aloittaneen Suomen Cheerleadingliiton mukaan suomalaisia cheerleadereita on kuitenkin jo 3500 kappaletta eri puolilta tasavaltaa.

Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Pete julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 205 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin , . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 05. marraskuuta 2009 kello 22:10. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on https://nippelitieto.com/28.

Kommentoi