Melkein kaikkea melkein kaikesta — Nippelitieto.com

9 fantastista faktaa oopperasta!

Oopperalava, joka avoimena ja sen edessä himmennetty yleisön penkkirivistöjen alue. Esiintymislavalla spottivaloja katossa.Kuvassa esiintymislava

Ooppera on saanut nimensä latinankielisestä sanasta opus, joka tarkoittaa jotakin työtä, luomusta tai tekelettä. Samaa latinankielistä sanaa saatetaan käyttää muissakin yhteyksissä, kuten esimerkiksi kun kehutaan vaikkapa muusikon usan huipennukseksi koettua äänitettä, voidaan todeta sen olleen opus magnum. Oopperan harjoittamisen alkuaikoina vielä uutena taiteenmuotona koettu asia ei aina saanut yleisöltä arvoistaan vastaanottoa. Senpä takia joskus oopperasäveltäjät Euroopassa palkkasivat yleisön sekaan ihmisiä taputtamaan, tai vaihtoehtoisesti koettuaan menettävänsä tilauksia kilpailevan säveltäjän vuoksi, buuaamaan kilpailijan töille. Tämän alustuksen valottamana seuraa yhdeksän faktaa ooperasta.

  1. Saippuaooppera on vuodelta 1939 peräisin oleva nimitys. Saippuaoopperoiksi alunperin kutsuttiin radiossa päiväsaikaan lähetettyjä halpatuotanto-oopperoita, joita sponsoroivat rahallisesti saippuaa valmistavat yritykset.
  2. Richard Wagnerin Walkürenritt tuli suurelle amerikkalaiselle yleisölle tutuksi sotaelokuvasta Apocalypse Now. Sata vuotta aikaisemmin sävelletty raivokas teos kelpasi kuin nyrkki silmään sotaelokuvan kohtauksessa, jossa jenkkisotilaat hyökkäävät vietnamilaisia joukkoja vastaan helikopterilentueella.
  3. Kun Francesca Cuzzoni kieltäytyi Georg Friedrich Händelin edessä laulamasta Falsa immagine -aariaa, Händel saapasteli naisen eteen ja otti häntä kiinni lantiolta uhaten samalla heittää hänet ikkunasta ulos mikäli sopraanolaulaja ei suostuisi laulamaan sitä.
  4. Ranskalaisen oopperan isäksi koettu Jean-Baptiste Lully on syntyjään italialainen. Tätä säveltäjää on kiittäminen siitä, että oopperoissa kapellimestari johtaa soitantaa tikun avulla. Valitettavasti ennen tikkuun siirtymistä Lully käytti raskaampaa kapellimestarin sauvaa, jolla hän epähuomiossa murjaisi itseään jalkaan niin pahasti, että siihen muodostui kuolemaksi koitunut kuolio.
  5. Musiikin saralla lapsineroksi kutsuttu Mozart sävelsi ensimmäisen oopperansa 12-vuotiaana. Mozartin ensimmäinen ooppera on parodia, nimeltään Bastien und Bastienne.
  6. Oopperaesityksen jälkeen yleisön seasta kuuluva bravo-sanan huudahdukset tarkoittavat yhdelle mieshenkilölle osoitettuja kiitoksia. Mikäli halutaan kiittää naishenkilöä hänen suorituksestaan, tulee käyttää sanaa brava. Mikäli halutaan kiitellä useita henkilöitä, on käytettävä monikkoa bravi, paitsi jos kiitettävien henkilöiden joukkio koostuu vain naisista, jolloin monikkomuoto on brave.
  7. Maailman lyhyin julkaistu ooppera on Darius Milhaudin säveltämä The Deliverance of Theseus. Sen kesto on vain seitsemän minuuttia.
  8. Beethoven ehti urallaan luoda vain yhden oopperan. Sen nimi on Fidelio. Teoksen luomisessa säveltäjällä meni 11 vuotta aikaa. Teos valmistui vuonna 1805 Beethovenin jo tultua kuuroksi.
  9. Sanonta “ooppera ei ole ohi ennen kuin lihava leidi laulaa”, juontaa juurensa Brünhilden 10-minuuttisen aariaan, jonka hän esittää Wagnerin kuulussa teoksessa. Sanonnan totesi alunperin yhdysvaltalainen urheilija Dick Motta.
Nippelitietoa julkaisusta

Nippelitieto.comin Petri I. julkaisi tämän sivun. Tämän kirjoituksen pituus on suurinpiirtein 413 sanaa. Selaat juuri osion Etusivu sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella aiheeseen tai aiheisiin . Klikkaamalla aihesanan nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset. Julkaisua päivitettiin viimeksi 17. helmikuuta 2010 kello 16:04. Lyhyt osoite tähän kirjoitukseen on http://www.nippelitieto.com/147.

    "9 fantastista faktaa oopperasta!" on saanut pisteet 8/10. Se on 1 arvostelun tulos.

    Kommentoi